Tarkempaa aikataulua täällä: https://ylostempaus2015.wix.com/syyskuu

Syyskuu 2015 tulee mullistamaan maailman.

Asia perustuu pitkäaikaiseen raamatun tulkintaan ja viimeaikaisiin tapahtumiin. Nopeasti läpikäytynä mm. Nykyinen Paavi on 266:s ja profetian mukaan viimeinen. Myös 4 verikuuta viittaavat että ylöstempaus tapahtuu juuri syyskuussa 2015. Keväällä 2014 Ranskan ulkoministeri ilmoitti, että ilmastokatastrofi 500 päivän päästä, osuu 24.9. Merkkejä on paljon, mutta niitä on tähän enää turha luetella. Tärkempää on tarkastella mitä tapahtuu. 

Syyskuussa 2015 todennäköisesti tulee tapahtumaan mm. kristittyjen uskovien ylöstempaus. Todennäköisiä muita tapahtumia ovat mm. suuret katastrofit & antikristuksen esittäytyminen.

Todennäköinen ylöstempaus tapahtuu Rosh Hashanah:n aikana (13-15.9.2015) tai 23.9.2015. Päivä ei ole varma, mutta todennäköisesti syyskuussa 2015 joka tapauksessa. Kyseinen episodi saa luonnollisesti koko maailman huomion ja asia tullaan selittämään esimerkiksi ulkoavaruuden olioiden sekaantumisella asiaan. Vaihtoehtoiseksi selitykseksi voidaan tarjota muun muassa, että edistyksen tiellä olevat ihmiset tempaistaan pois. On myös mahdollista, että ufoista esitetään vahvoja todisteita. Mutta millään todisteella ei ole merkitystä. Todisteet esim. "ulkoavaruuden oliot" ovat demonista alkuperää. Vauvat ja lapset tempaistaan myös ja tämä merkitsee sitä, että syyttömät eivät joudu kärsimään maassa.

Syyskuu 2015 käynnistää ns. vaivan ajan. Seuraavat 7 vuotta ovat suurten vitsausten ja kärsimyksen aikaa. 

Erittäin tärkeää koko aikana on olla ottamatta MISTÄÄN HINNASTA ns. Pedon merkkiä. Kyseinen merkki (todennäköisesti mikrosiru tai vastaava) asennetaan otsaan tai oikeaan käteen. Kyseinen merkki (mahdollisesti siru tms.) mahdollistaa mm. kaupankäynnin. MAHDOLLISESTI, mutta ei pakollisesti merkkiä (mahdollisesti sirua) myös markkinoidaan sen parantavien/"yliluonnollisten" kykyjen lisääjänä tai velkojen anteeksiantajana. Tällaisia yliluonnollisia kykyjä ovat esim. ikuinen elämä, suuret voimat, täydellinen terveys jne. Hetkellisiä suotuisia terveysvaikutuksia voi näkyä ihmisissä, mutta merkin ottaminen aihettaa mm. kivuliaita paiseita. Lisäksi siruun on asennettu MAHDOLLISESTI (jopa yleisön tietämättä) vierasta DNA:ta, joka sekoittuu ihmisen DNA:han. Pedon merkin ottaminen, oli se siru tai mikä vastaava tahansa, tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että ihminen joutuu ikuiseen kadotukseen ja ei pääse ylöstemmattujen joukkoon taivaaseen. Merkin ottamatta jättäminen voi tarkoittaa esim. mestausta. Kannattaa muistaa, että mielummin kuolema kuin ikuinen kadotus missään tilanteessa tai olosuhteessa!

Tärkeää on, että tempauksen jälkeen ei luota auktoriteettiin (esim. paavi tai kirkko tai maallinen valta). Virallisista lähteistä tulee kyseisenä 7 vuoden aikana pelkkää valhetta ja ainoa totuus löytyy enää tässä vaiheessa raamatusta. Tärkeää on viedä myös Raamatun sanaa eteenpäin.

Seuraavassa spekulatiivinen, mutta mahdollinen asia Antikristuksesta:

Mahdollinen Antikristus ei välttämättä ole kovin vanha ja kovin ilmeinen vaihtoehto. Antikristus esittäytyy rauhan miehenä ja saa aikaan lähi-idän rauhan, mutta tämä rauha ei ole pysyvä rauha. Antikristus myös sallii Juutalaisten temppelin rakentamisen. Myöhemminen Antikristus asettuu temppeeliin ja julistaa olevansa Jumala. Antikristus on mahdollisesti varsin karismaattinen, hyvännäköinen ja ehdottomasti ihmisiin vetoava persoona. Kyseisellä henkilöllä on todennäköisesti paljon rahaa ja valtaa sekä puhuu maailmanrauhasta. Henkilö voi ulkoisesti jopa muistuttaa Jeesusta. Vihreä aate ja teknologia ovat todennäköisesti hänen puheissaan läsnä. Hän omistaa mahdollisesti juutalaiset sukujuuret. Ikä arviolta 35-50. Mahdollinen kandidaatti on esim. David Mayer de Rothschild.

Mitä sinun pitää siis tehdä ja ymmärtää?

Tärkeää on ymmärtää, että on syntinen ja Jumalaa vailla. Eli toisin sanoen pitää tunnustaa syntinsä, pyytää syntejään anteeksi Jeesukselta ja kääntyä syntiseltä tieltä Jumalan luo. Tällä tavoin saavutat todellisen ikuisen elämän ja pääset Taivaaseen.

 

Hyvä rukous on perinteinen Isä meidän rukous:
 
"
Isä meidän, joka olet taivaissa.
Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
Tulkoon sinun valtakuntasi.
Tapahtukoon sinun tahtosi,
myös maan päällä niin kuin taivaassa.
Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme.
Ja anna meille meidän syntimme anteeksi,
niin kuin mekin anteeksi annamme niille,
jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.
Äläkä saata meitä kiusaukseen,
vaan päästä meidät pahasta.
Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen."

 

Tai vaihtoehtoisesti esim.
 
"Isä, tänään minä tunnustan, että olen syntinen. Kadun kaikkia tekemiäni syntejä. Luovun niistä ja käännyn syntiseltä tieltäni. Pyydän, että Jeesuksen Kristuksen veri pesisi pois kaikki syntini ja puhdistaisi minut kaikesta kapinastani. Herra Jeesus, tänään minä avaan sydämeni. Pyydän sinua tulemaan elämääni ja pyydän, että tästä lähtien olet minun Herrani ja Vapahtajani. Kiitos, että pelastat minut ja annat minulle iankaikkisen elämän. Aamen."
 
Lopuksi vielä linkkejä aiheeseen:
 
https://www.youtube.com/watch?v=N5x30hz9rN4
https://www.youtube.com/watch?v=1XA1soP7CO0
 

 

Lisäksi muita huomioita. Philadelphiassa allekirjoitettiin Yhdysvaltain itsenäisyysjulitus 1776. Nykyään eletään vuotta 2015. 2015 -1776 = 239 vuotta. Siis 23.9.
 
Lisäksi Philadephiassa junaturma keväällä 13.5.2015, klo. 9.23.
 
11.8.
 
Yhdysvalloissa aloitetaan FOX:llä esittää sarjaa 23.9, jonka nimi on Empire (season 2). Perheen nimi on Lyon (leijona) ja perheen aviomiehen nimi Lucious (Lucifer). Erikoista asiasta tekee sen, että nimenomaan Empire State Buildingin seinään oli heijastettu leijonan kuva, joka oli Cecil. 
 
10.8
 
Nykyinen Paavi valittiin 13.3.2013. Kun hän saapuu Yhdysvaltain maankamaralle ensimmäistä kertaa 22.9.2015 on kulunut 923 päivää siitä kun Paavi on valittu.
 
9.8.2015
 
Siinä taas yksi vihjaus tämän päivän yle uutisista:

https://yle.fi/uutiset/ymparistokatastrofi_usassa__grand_canyonin_lapi_virtaava_joki_muuttuu_keltaiseksi_liejuksi/8213380

Suljettu vuonna 1923... Siis 1923... 923... 9/23.

Näitä nyt tuntuu tulevan jo joka tuutista.
 
8.8.2015
 
Googlen etusivulla juhlittiin Mount Blancin 229 vuotispäivää:

https://www.google.com/doodles/229th-...-of-mont-blanc

Siis 229! Ymmärrän että 230 tai 200, mutta että 229?! Vai olisiko 22.9? Eli vuoreen turvaan 22.9.

Googlettamalla selviä, että YLLÄTTÄEN kyseisen vuoren uumenissa on salaisia bunkkereita. Eivät ole tosin salaisia enää koska kyseinen salaisuus paljastui. Henkilö joka tiedot vuosi julkisuuteen muuten tapettiin.